perjantai 27. toukokuuta 2022

Toukokuun touhuja

 



Äitienpäiväkorttien tekoa. Tänä vuonna lapset askartelivat 
äideille kauniit orvokkikortit vasarointi-tekniikalla oikeista orvokeista. 


"Kevätpäivä suloisin, kukkaintuoksu ihanin
tervehtii sua äiti kulta, onnittelut saat sä multa!" 💛







Oman lelun päivänä päiväkodilla nähtiin mm. pehmoleluja, autoja, robotti, 
vauvanukke ja keppihevonen. Mukavat leikit saatiin aikaiseksi! 



Kävimme kirjastossa satutuokiolla. Tällä kertaa saimme kuulla sadut 
Pekka Töpöhännän laivamatka ja Kuka saa persikan? Lisäksi lapset pääsivät leikkimään pikkukaloja ja "uimaan" haukea karkuun. 




Kävimme retkellä urheilukentän leikkipuistossa ja 
katselimme samalla kevään merkkejä lähiympäristössä. Näimme mm. leskenlehtiä,
voikukkia, nokkosperhosen sekä lehdet koivussa. Lisäksi kuulimme linnun laulua. Retken jälkeen 
mietimme yhdessä mitä kevään merkkejä näimme ja kokosimme niistä kevätseurannan. 


Eläinjumpassa lapset pääsivät jumppaamaan eläinjumppa
korttien avulla. Harjoittelimme mm. pupun loikkia, karhukävelyä, oravan tasapainottelua ja ilveksen hiipimistä. Lisäksi harjoittelimme tarkkuusheittoa sammakko-ja kilpikonna hernepusseilla
sekä kiipeiltiin puolapuilla ja kiipeilyseinässä. Tässä jumpassa lapset harjoittelivat monipuolisten liikkeiden lisäksi ohjeiden kuuntelua ja oman vuoron odottamista. 




Kävimme retkellä kukkokoulun pihalla. Matkalla kävimme ostamassa kaupasta
jäätelöt ja söimme ne yhdessä kukkokoululla ja nautimme ihanasta auringonpaisteesta. Kukkokoulun pihalla lapset leikkivät mm. kiipeilytelineessä ja keinuissa. Matkalla harjoittelimme yhdessä jonossa liikkumista sekä liikennesääntöjä mm. tien ylityksiä. 



Askartelimme värikkäitä perhosia. Lapset saivat itse valita perhosen värin ja 
harjoitella leikkaamista sekä liimaamista. 




Lapset ihmettelivät ikkunasta työkoneita. 























keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Huhtikuun touhuja

 Tässä kuvia huhtikuulta.. 😊


Pääsiäiseksi istutetut herneenversot ja rairuohot kasvoivat hienosti 



Ryhmässämme harjoittelussa ollut sosionomi-opiskelija suunnitteli
ja ohjasi lapsille askartelua, lapset pääsivät kokeilemaan
silkkipaperimaalausta. Aluksi lapset saivat repiä silkkipaperista pieniä silppuja ja asetella ne kostutetulle paperille. Tämän jälkeen silkkipaperit kasteltiin vielä uudelleen ja annettiin kuivua. 
Kuivumisen jälkeen silkkipaperit revittiin irti ja katsottiin kuinka hienoja värejä paperiin olikaan silkkipapereista tarttunut. Lopuksi lapset saivat vielä leikata paperista kauniit pääsiäismunat koristeeksi ikkunoihin. 




Kuvia seurakunnan pääsiäistapahtumasta.
Kuuntelimme ja katselimme yhdessä lyhyen esityksen pääsiäisen ajan tapahtumista.




Lapsille, jotka eivät osallistuneet seurakunnan pääsiäistapahtumaan, 
järjestettiin pehmolelujen etsintää laavukylässä. Samalla lapset saivat myös lyhyitä tietoiskuja 
karhusta, norpasta ja jäniksestä. 





Pääsiäisen aikaan lapset pääsivät osallistumaan aarteen etsintään. Äitipupu oli kadottanut suklaamunansa ja hän pyysi lapsilta apua niiden etsinnässä. Pupu oli käynyt vierailulla ystäviensä karhun, lampaan, minkin ja pupun luona ja hän arveli, että suklaamunat olisivat voineet jäädä heidän luokseen.
Äitipupu antoi lapsille vihjeitä suklaamunien sijainnista ja lopuksi kun suklaamunat oli löydetty,
lapset saivat pitää ne itsellään ja pääsivät herkuttelemaan. 






Lapset pääsivät tutustumaan myös sosionomi-opiskelijamme suloiseen
Rölli koiraan. Rölli näytti lapsille hienoja temppuja ja lapset pääsivät 
myös vuorollaan taluttamaan Rölliä lenkillä. Olipa mukavaa 
nähdä ihana Rölli!
 







Tunnelmia vappujuhlista! 
Lapset olivat pukeutuneet hienoihin naamiaisasuihin, ja näimmekin
mm. spidermaneja, prinsessoja, dinosauruksia, Ryhmä haun Vainu koiran ja kissan. 
Juhlissa tanssimme, leikimme ilmapalloilla ja väritimme
vappuaiheisia värityskuvia. Jälkiruokana meillä oli simaa ja munkkeja. 
















Maaliskuun ja huhtikuun touhuja

  Olemme pitäneet lintukodon kanssa yhteisiä lauluhetkiä pikkusalissa.  Tässä harjoittelimme värien ja muotojen tunnistamista lintukodon las...