perjantai 1. huhtikuuta 2022

Tukutiukusten maaliskuu






Omassa salissa pääsimme tutustumaan uusiin liikuntavälineisiin, 
ilmajoogaliina, renkaat ja köydet olivat ehdottomasti hitti! 
Lisäksi meillä oli myös salissa värijumppaa. 
Lapset pääsivät mm. harjoittelemaan värien tunnistamista ja lajittelua, erilaisten muotojen tunnistamista sekä harjoittelemaan paljon erilaisia liikkumistyylejä esim. yhdellä jalalla hyppimistä, 
karhukävelyä ja juoksemista. 








                                       Hienosti kaikki pallot löysivät omat paikkansa värien mukaan!






Maaliskuussa ulkoilukelit ovat olleet mitä parhaimmat ja 
olemme mm. käyneet laskemassa mäkeä päiväkodin lähiympäristössä. 





Tunnetaitotuokiolla olemme kerranneet edellisten tuokioiden sisältöjä eli mm. 
laulaneet tunnelauluja ja lisäksi olemme värittäneet tunteisiin liittyviä värityskuvia. 




Maaliskuussa meillä oli myös oman kirjan päivät. 
Luimme jokaisen lapsen oman kirjan ja katselimme
kirjojen hienoja kuvia yhdessä. 





Askartelimme pajunkissa-taulut 




Eväsretkellä läheisessä leikkipuistossa. 
Samalla tutustuimme päiväkodin lähiympäristöön
kävellen. 


Pelituokio. Tässä pelissä lapset harjoittelivat mm. värien ja eläinten tunnistamista ja 
nimeämistä sekä oman vuoron odottamista ja ohjeiden kuuntelua. 


Rairuohot kasvamaan! 









Maaliskuun ja huhtikuun touhuja

  Olemme pitäneet lintukodon kanssa yhteisiä lauluhetkiä pikkusalissa.  Tässä harjoittelimme värien ja muotojen tunnistamista lintukodon las...