keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Marraskuu

 


Marraskuu alkaa pikkuhiljaa olemaan lopuillaan ja katseet on jo suunnattu joulukuuta kohti. Tässä on kuvia tukutiukusten marraskuusta. 





Marraskuun alussa askartelimme hienot dinosaurusaiheiset isänpäiväkortit. Lapset saivat itse valita korttipohjan värin sekä dinosauruksen värin ja tietenkin liimata kaikki osat paikoilleen. Näistä korteista tuli kyllä hienoja!



Kävimme katsomassa auditoriossa AEIOU:n Elämän Kukka esityksen.
Esityksessä yhdistyivät sirkus ja nukketeatteri. 


Pipariaskartelua 



15-21.11 vietimme lapsen oikeuksien viikkoa 
ja tottakai myös lelupäiviä. 


Kävimme omassa salissa jumppaamassa ja harjoittelimme
samalla myös värien lajittelua ja tunnistamista.
Lattialle kaadettiin kassillinen eri värisiä palloja ja lasten tehtävänä
oli lajitella pallot oikean värisiin astioihin. 



Aloittelimme myös joulukorttiaskarteluja. 

¨

Lapset pääsivät myös jo mukaviin lumileikkeihin 
ulkona. Lumikolat ja lapiot ovat kovassa käytössä 
näin ensilumen aikaan. 





Suomenlippuaskartelua lähestyvän itsenäisyyspäivän kunniaksi. 








maanantai 1. marraskuuta 2021

Lokakuun touhuja

 



Olemme katselleet ja lukeneet lasten kanssa paljon kirjastosta lainattuja kirjoja. 
Viikolla 40 vietimme myös oman kirjan viikkoa sekä "Koko kampus lukee" päivää 8.10. 
Kaikkien lasten omat kirjat luettiin viikon aikana.  



Viikolla 41 meillä vietettiin oman lelun päivää. 
Lapset leikkivät innoissaan omilla leluilla ja tutustuivat
myös kavereiden leluihin. Päiväkodilla vieraili monia leluja esim. erilaisia ​​autoja 
ja pehmoleluja. 




Kävimme viikolla 42 auditoriossa katsomassa Hinni Hiiren omaoma-päivä esityksen. 
Esi aikana lauloimme, hypimme ja leikimme sekä
opimme myös sanan englantia. 


Viikolla 43 lapset pääsivät leipomaan pullaa!
.



Halloween juhlissa nähtiin ihania asuja mm. kurpitsa, lepakko, dinosaurus ja noita.
Juhlissa tanssimme yhdessä, ihmettelimme kavereiden hienoja asuja ja lopuksi herkuttelemme.  














Maaliskuun ja huhtikuun touhuja

  Olemme pitäneet lintukodon kanssa yhteisiä lauluhetkiä pikkusalissa.  Tässä harjoittelimme värien ja muotojen tunnistamista lintukodon las...